
Suomeksi
Mili on Iso-Britanniassa ja Aasiassa koulutettu holistinen terapeutti, näkijä ja opettaja, jolla on yli seitsemän vuoden kokemus työskentelystä henkimaailman ja terapian saralla.
Milin työssä tavoitteena on auttaa asiakasta hyväksymään ja rakastamaan itseään.
Tulevaisuutta Mili ei ennusta, koska jokaisella meistä on vapaa tahto. Sen sijaan hän voi auttaa sinua näkemään menneisyytesi ja nykyhetkesi uudessa valossa, ja avata myös mahdollisuuksia elämässäsi.
'Minulle se istunto oli tosi tunteikas. Jollain ihmeellä sait tuntemaan, että se monen vuoden paha olo halusi vihdoinkin tulla väkisin ulos minusta. Kyyneleet oli herkässä jo pari minuuttia siitä kun istunto alkoi. Tunsit tarkkaan sen pahan olon mikä sisälläni oli ja pystyit kuvailemaan sen todella tarkasti ja valaisit itseänikin monista asioista tai toit sanoiksi ne asiat mitä olin tuntenut mutten ollut osannut selittää niitä. Se mitä puhuit omasta perheestäni osui aivan nappiin. Istunto avasi silmäni moniin asioihin ja sen voimalla miten kuvailit menneisyyttäni ja sen vaikutusta tulevaisuuteeni avasivat silmäni siinä määrin, että olen päässyt eroon vanhoista möröistä ja käsitellyt asiat niiden ihmisten kanssa, jotka niihin liittyvät. Olen saanut elämääni tietynlaisen tasapainon ja luonteeni ja itsevarmuuteni on vahvistunut entistä enemmän. Vaikkei se heikko ollut ennestäänkään.'
KL, Helsinki
Mili asuu ja työskentelee Lontoossa, mutta viettää säännöllisesti pidempiäkin aikoja Helsingissä, jossa hän tapaa asiakkaita ja vetää viikonloppukursseja. Paras tapa pysytellä ajan tasalla Milin liikkeistä on liittyä Facebook-ryhmään.
Viimeisimmät kuulumiset voi lukea englanniksi myös Milin blogista. Suomeen liittyvät päivitykset Mili postittaa myös suomeksi.
''Hyväksymisen voima on suurenmoinen. Milin läsnäolo itsessään auttoi minua kuulemaan paremmin omaa itseäni - pian huomasin jo kuuntelevani omia tunteitani. Kävin sisäistä dialogia. Hyväksyin sen tosiasian, että myös hyvä ihminen tekee virheitä. Kun pystyin antamaan itselleni anteeksi, huomasin etten ole enää katkera muillekaan. Huomasin olevani ihana ja tärkeä ihminen - ennen kaikkea omalle itselleni.'
AP, Uusimaa
Ajanvaraukset ja tiedustelut voi lähettää sähköpostitse täältä.